Riemukas perjantai Lahdessa

Lahdessa on hyvä meininki päällä! Puheensorinaa, hymyileviä nassuja ja loistava yhteishenki. Perjantai on koittanut ja pieneksi ylläriksi päätettiin Lahdessa pitää Pizzaperjantai! Kyllä kaikki olivat niin mielissään ja iloisesti yllättyneitä, kun pizzojen kanssa tultiin sisään ja huudeltiin ”syömään!”. Tarjolla oli kolme erilaista herkullista isoa pizzaa, joista jokainen sai napsia oman nälkänsä verran slaisseja. Siinä yhdessä mutustelimme pizzoja ja juttelimme niitä näitä, mukavaa yhdessä hengailua ja perjantain fiilistelyä.

Masut täynnä hommien pariin takaisin vielä hetkeksi, kunnes koittaa kahvitauko! Jokainen on saanut hyvin sulateltua pizzoja, jotta jälkiruuaksi mahtuu vielä kahvit ja jäätelöt. Energiatasot täynnä hyvin mielin vielä työpäivä loppuun ja siitä sitten viikonlopun viettoon!

Aurinkoista on ja lämmintä piisaa! Oikein mukavaa viikonloppua kaikille Pasalaisille ja muillekin ympäri Suomea! Pidetään mielet iloisina ja rentoudutaan viikonloppuna, jotta jaksetaan taas olla reippaita ja iloisia ensiviikollakin!